Aitiopaikalla osa II

Juhlapaikka: Virastotalo, ravintola Aitiopaikka
Tilaisuuden luonne: Kuljetusalan yrityksen pikkujoulut
Sää: Märkää ja lämmintä, onhan joulukuu


Pitkästä aikaa raportti soitannoista! Eilen olimme soittelemassa toiseen kertaan Aitiopaikan tummassa salissa, vaihtelun vuoksi toisessa päässä kuin viime kerralla. Tilaa oli taas vaikka muille jakaa, mikä on kiva, koska mahtuu twistaamaan loppuillasta eikä tarvitse varoa (niin paljon) kitaristin pedaalilautaa kun hypyttää. Kamojen kokoonpanossa ei ihmeellistä - perustilanne, eli suurin osa oli jo paikoillaan kun saavuin. En ole varma, halutaanko minua säästää duunilta vai onko niillä tavoitteena saada koota setti rauhassa ja täten tulevat aina aiemmin paikalle kuin mitä on sovittu. Minä keskityin sitten johtohommiin. Äänisäätöjen jälkeen ehdimme vielä piipahtaa kotona virkistäytymässä ja palasimme paikalle hieman ennen hoohetkeä.

Samalta ne aina näyttää.

Laulajan, bändin ja asiakkaan painajainen herätti lieviä väristyksiä keikkaa edeltävällä viikolla - meinasi tulla äitiä ikävä, kun vaihteleva flunssatauti vaan porskutti viidettä viikkoa. Konsultoin sosiaalisessa mediassa laulavia ystäviäni ja sain hienoja vinkkejä epäkuntoisen hengityselimistön elvyttämiseen. Kuuman inkiväärijuoman, Mynttonien ja Jägerin voimalla vedettiin kohtuumukavasti, vaikka ei laulaminen kyllä tunnu niin nautinnolliselta kun on pelko persiissä, että yskäkohtaus iskee keskellä biisin huippukohtaa. Pientä Nylon Beat -soundia oli kyllä havaittavissa, mutta ennakkopelkoihin nähden ilta oli äärimmäisen onnistunut. 

Musiikin suhteen meille oli annettu vapaat kädet, joten ilta eteni tavalliseen tapaan - ensin hieman kevyesti tanssittavaa, siitä vähitellen vauhdikkaampaan suuntaan välihempeilyjä unohtamatta. Yleisö viihtyi tanssimista enemmän pöytäkunnissa, mikä tuntuu olevan tyypillistä isommissa työyhteisöjuhlissa. Eikö vieraampien seurassa herää tanssifiilis, kuluuko ilta kuulumisten vaihtoon vai mikä siinä mahtaa olla? Ihmisen toiminta ryhmässä on mielenkiintoinen asia! Muutama rohkea kävi kyllä heilumassa ja myös tyypillisestä loppua kohden innostumisesta oli merkkejä. Edellisen Aitiopaikkakeikan tapaan tuli olo, että kuulo oli päällä istuessakin, sillä esim. So what? kirvoitti tyhjästä tanssilattiasta huolimatta mukavat aploodit.


Viimeisen hitaan jälkeen soitetun oikeasti viimeisen hitaan jälkeen keräsimme kamppeet totutun tehokkaasti ja pääsimme kotimatkalle jo kello 01. Luksusta olla vällyjen välissä puolessa tunnissa keikan päättymisestä. Tai siis mahdollisuus siihen olisi, tosin moottori käy ainakin itsellä sen verran lujalla soittojen jälkeen, että yleensä tulee hetki istuttua keittiön pöydän ääressä ennen nukkumaanmenoa. 

Flunssaisen pelastus.

Nyt jo parempivointinen ja -ääninen
-Anna Amalian psta

Vielä on kesää jäljellä

Juhlapaikka: Ihalan koulu
Juhlan luonne: Jonkinlainen kevätjuhla, opettajien
Sää: Keväinen!

Yhdestä asiasta saimme todistusaineistoa tuona keväisenä perjantaina: Opettajilla on energiaa. Keikasta oli etukäteen tiedossa, että teemana on juhannus leirintäalueella (tai vast.). Saapuessamme paikalle välineistön pystytystä varten oli meneillään järjestelyiden loppukiri, "alueella" pyöri toistakymmentä teeman mukaan pukeutunutta henkilöä mm. harjoittelemassa ohjelmanumeroita ja kiinnittämässä ohjelappusia. Tavalliseen koulun suokaa anteeksi ankeaan jumppasaliin rakentui autenttinen festivaalialue telttoineen ja muine tarpeineen. Juhlaväen saapuessa tunnelma tiivistyi, kun mm. partiolaiset, saksalaiset ja karavaanarit levittyivät omille tonteilleen juhlimaan. Ihastuttavaa paneutumista ja viiteliäisyyttä! Oman yksityisammattini viitekehyksessä puhutaan leikkisyydestä, ja miten sen säilyttäminen on tärkeää lapsuuden jälkeenkin. Leikitellen ne opettajat varmaan jaksavat raskaan vuoden?

Mutta entäs soitto? Peruskeikoille suunnittelemme tyypillisesti neljän setin kokonaisuuden, joka kasvaa intensiteetiltään yötä kohden, tarkoituksena myötäillä juhlijoiden meininkiä. Ekassa setissä oli nytkin suunniteltuna kevyttä paritanssittavaa tavaraa (no ei humppaa). Kuitenkin, saapuessamme yhdeksän maissa sovitusti aloittelemaan soittoa totesimme, että mikäli emme halua toimia mood spoilerina, on parempi hyökätä saman tien kakkossettiin. Näin teimme, ja hyvin meni. Ei bilebändi voi vetää mitään ennaltasuunniteltua kaavaa kuin kuorokonserttiohjelmaa, vaan pitää kuulostella asiakaskunnan oloja. Tästäkin tulee mieleen oma päivätyö - yhtä tärkeää kuin valmistelu ja suunnittelu on olla antennit pystyssä ja edetä tilanteen mukaan. Illan ykkösjuttu tuntui olevan suomalainen musiikki, joka täytti tanssilattian yhä uudestaan. Onneksi ohjelmistostamme sitä(kin) löytyy! Illan tunnelmaa kenties kuvaa parhaiten seuraava: Järjestelytoimikunnan jäsen tuli pyytämään puheenvuoroa joskus loppuillasta, ja kannusti juhlakansaa antamaan yliajalla olevalle bändille aplodit. Yliajalla? En kyllä huomannut yhtään. Perusfestivaalit - loppu tulee aina yhtä yllättäin.

Illan kuvastoa: 

Ekat biisit kuitenkin hieman rauhallisempaa

Juha on valaistunut

Say what?

On sitä näköjään valoa Mikallakin

Soitellaan...

Silloin tällöin käytämme Velkkuun pienennyssädettä, jotta saamme kamat mahtumaan.

Kesän ulkojuhlia odotellen,

Anna

PS. Otsikkoon viitaten mietimme Mamban syvintä olemusta soittotauolla. Mikä siinä on, että se on niin ärsyttävä? Onko syynä yletön radiosoitto? Periaatteessa biisit kuitenkin ihan hyviä ja omasta mielestäni Saa koskettaa on yksi kaikkien aikojen kauneimpia slovareita. Ei keksitty vastausta kysymyksiin.

Juhlaa Juliniassa

Juhlan luonne: 60-vuotissyntymäpäivät
Paikka: Ravintola Julinia
Sää: Loskainen


Saavuimme noin pari tuntia ennen juhlan alkua valmistautumaan. Juhlapaikkahan sijaitsee aivan Turun keskustassa, joten matka-aikaan ei tarvinnut varata paljonkaan aikaa. Ainakaan minun, joka asun Turussa ja sain kyydin. Palvelu toimii! Aiemmin blogissa pohdiskelemieni soundiproblematiikan sekä soittoon varatun tilan lisäksi kysymysmerkki on aina reitti pakun perästä soittonurkkaukseen. Aluksi hiukan jännitti, että saamme kantaa isot lootat neljänteen kerrokseen, mutta onneksi oma tilahahmotus petti ja laatikot mahtuivat hissiin. Muutenhan kulku oli esteetön, joten aika tehokkaasti saatiin tavarat paikan päälle.

Tulossa oli noin viidenkymmenen ihmisen synttäribileet, joihin oli toivottu tanssittavaa bilemusaa. Settilista rakentui toiveiden ympärille melko perinteisesti, alkuun hieman tanssimusiikkia (mikä muuten on tanssimusiikkia, jos kerran ns. bilemusakin on tanssittavaa?) Agents-tyyliin. Yleisesti ottaen, jos ei nimenomaisesti ole kielletty, tämä genre kokeillaan, koska kokemuksen perusteella nuorista ikääntyneempiin löytyy kaksintanssista tykkääviä ihmisiä. Omat suosikit tanssisetistä ovat tänäkin iltana kuullut Ikkunaprinssi, Ranskalaiset korot sekä tämän illan settien ulkopuolelta mahtava Lazzarella, jossa todella on läsnä Lailan ajan tunnelma. Liukuvasti siirryimme noista kevyemmän popin kautta lämmiteltynä kahteen viimeiseen vauhdikkaampaan settiin. 

Olen muuten mietiskellyt myös juhlatilojen merkitystä illan tunnelman rakentumisessa, etenkin bändin ja tanssilattian sekä muun kaluston suhteutumista toisiinsa. Tänä iltana bändin ja tanssilattian välissä oli ruokapöytiä, jotka hiukan eristivät meitä toisistamme tai ainakin vaikeutti omaa yhteyden ottamista juhlijoihin. Tanssijoita riitti koko illan, joten ehkä kontaktiani ei kaivattu? Eräällä aikaisemmalla keikalla tanssilattia oli kyllä aivan vieressämme, mutta tila oli muuten hyvin suuri ja seisomapöydistä aiheutui jonkinlainen näytös- tai lihatiskitunnelma - tiedättehän, yökerhossa tanssilattia vierustettu pöydillä, joissa voi tiedustella saalista - mikä ehkä osiltaan rajoitti tanssihaluja. Parhaaksi on todettu järjestys bändi - tanssijat - pöydät, joissa voi jatkaa juttua hieman kauempana. Tänä iltana huoneen järjestys aiheutti hieman hankaluuksia volyymin säätelyssä siten, että kaikki olisivat tyytyväisiä. Kauempana heiluvien tanssijoiden näkökulmasta äänitasoa ei oikein voi säätää siten, että metrin päässä kaiuttimesta voisi keskustella normaaliäänellä. Uskon kuitenkin, että kaikkien kuulo säilyi!

Bäkkäristä sen verran, että aina on positiivista kun tilassa on sohva ja fleecepeittoja! Siellä oli mukavaa odotella soiton alkua ja nostaa jalat ylös pienillä tauoilla.

Ilta päättyi kuten aina, ja tavarat saimme kasaan kuten aina. Odottamattomana yllätyksenä lähtöhetkellä oli maailman suurin takorautaportti, joka oli lukossa. Juoksuaskeleita takaisin vain nähdäkseni Juhan lyövän alaovenkin lukkoon. Kiitos tekniikan kehityksen käsipuhelimella tavoitimme Julinian ystävällisen kaverin, joka tuli päästämään meidät kotimatkalle. Sekin sujui kuten ennen. Kyytillä kotiovelle, kiitos Mikan.

Seuraavaan kertaan,

Anna

Meidät huolittiin!

Juhla: Turun laivanselvitys- ja huolintaliikkeiden yhdistyksen 90-vuotisjuhla
Paikka: Virastotalo
Sää: Kylmä! 

Tavaroiden levittäminen onnistuu meiltä.

Ensivaikutelma tilasta. ISO. Kerrankin voidaan levittäytyä eikä tarvitse pelätä hampaidenlähtöä tai kylkimustelmia. Jee! Tilan kovat materiaalit ja korkeus vaikuttivat kyllä soundipolitiikkaan jälleen kerran. Asia vain on niin, että jokainen keikka on armo uus - jokainen tila on erilainen kuin treenikämppä. Siinä sitten vaan veivataan niin kauan, että ollaan tyytyväisiä. Asetuttuamme kävimme hieman keräämässä vielä voimia elikäs lähdimme pois jaloista, kun juhlavieraat saapuivat paikalle ja virallinen osuus suoriutui. Pääsimme nauttimaan vielä hyvästä cocktailbuffetista ennen soiton alkua omassa, suosikkipresidenttini mukaan nimetyssä privaattilooshissa.

Odotellaan.

Perjantaikeikat ovat siitä vaativia, että pitää olla valmis hyvään suoritukseen yöhön saakka, vaikka on herännyt 05.15 ja siinä välissä hoitanut jos jonkinlaista älyä vaativaa asiaa, kuten päivätyötä. Suoriutumista edistää hyvin harjoiteltu ohjelmisto, mutta kyllä muuten vaatii aika paljon aivokapasiteetilta keskittyä kolme tuntia jatkuvalla syötöllä nukkumaanmenoajan jälkeen. Kokeilkaapa aloittaa veroilmoituksen tekeminen 21.00!

Tämän keikan ohjelmiston oli toivottu olevan "sopivaa taustamusiikkia sopivalla volyymilla", mihin tietenkin pyrimme. Bändin tehtäviin kuuluu silti jatkuvasti tehdä tiedustelutyötä yleisön fiiliksen kartoittamiseksi, eikä koskaan voi tuudittautua siihen, että suunniteltu linja pitää. Joustava pitää olla. Jos Agents pitää tanssilattian tyhjänä (no ei ole kyllä kertaakaan käynyt niin), on parempi hakea yleisöä mukaan jollain toisella tyylilajilla. Tänä iltana taustatyyli kuitenkin oli ilmeisen oikea valinta. Tilaisuuden luonne ei selvästi tukenut kreisibailaamista, vaan cocktailkutsutyyppinen hillitty tunnelma jatkui juhlan loppuun saakka. Valkopöytäliinaisten pystybaaripöytien alla tapahtuneesta jalkojen nitkumisesta päätellen fiilis oli kuitenkin hyvä musan suhteen. Oikein mukavan arvokas juhlallinen ilta.

Mikki nenässä kuitenkin vaikkei hampaissa.

Yksi juttu vielä. Olemme hioneet markkinointistrategiaa ja suunnitelleet kaikenlaista ja toteuttaneetkin osan suunnitelmista. Olisi kuitenkin varmaan tosi hyvä keikkatilanteessa muistaa kertoa soittavan bändin nimi, eikös juu! Tänä päivänä huomasimme kolmatta settiä aloittaessamme, ettemme kenties ole maininneet yhtään kertaa bändin nimeä, ehkä yhden kerran, ehkä? Kiva olla se "yks bändi", joka soitti juhlissa. Ehkä vaihdamme nimeä? Tänään viihdyttää Yks bändi! Nyt on muuten banderolli Amalian logolla tilauksessa... Tämä kissa odottaa hännän nostajaa.

Yhden bändin puolesta,
Anna
//'//'///'//'//'///'//'

Kekkerit Kavaltossa

Juhlapaikka: Kavalton tila, Piikkiö
Juhlatilaisuuden luonne: Yhdistyksen synttärit
Sää: Semmoinen mukava

Ensimmäistä kertaa Kavaltossa soittamassa! Itsellehän paikka on sikäli tuttu, että oma hääjuhla oli Navetan vintillä, mutta nyt suunnattiin metsän siimekseen Tuurunlinnaan.

Soittotavaroiden asettelu on aina yhtä jännää - miten asetutaan, ettei tarvitse koko keikkaa miettiä saako kitaranpäästä kylkeen, lähteekö kuulo jos on alle kaksi metriä Vellusta, tuleeko mikki hampaisiin, näkeekö Juha nuotit jne. Rummuistahan se hahmottelu yleensä lähtee. Minulla varmaan on seuraavaksi eniten värkkejä ja kitaristien poljinsalkut viimeistään vievät jäljellä olevan lattiatilan. On se aikamoinen palapeli, mutta tähän mennessä ollaan mahduttu, ja minäkin 160cm sulka päässä olen vielä ainakin kaulasta ylöspäin ja polvista alaspäin näkynyt yleisölle asti. Toinen onnistumisen x-faktori on soundcheck. Tilan koko, materiaalit ja ihmismassan vaikutuksen ennakointi - koskaan ei voi tietää etukäteen minkä verran pitää säätää, että lopputulos tyydyttää. Ollapa oma miksaaja mukana.

Meillä oli onnekkaasti pääsy linnan toiseen kerrokseen, missä saimme taukoilla taas omissa oloissamme, mikä on mukavaa. Juhlavieraiden joukossa samoilu tuntuu minun mielestäni aina vähän kuokkimiselta. Soittelu alkoi ja loppui suunnitelmien mukaan, välissä muutamat ohjelmanumeroiden säestykset, mukaan lukien aina niin viihdyttävä Cotton Eye Joe. Yötä kohden meteli kasvoi, ja ilta rauhoittui vierailevan solistin viimeiseen hitaaseen.

Vahingosta viisastuneina treenataan ohjelmistoon parit humpat ja tankot; toivottavasti kenellekään ei jäänyt paha mieli, ettei humppa lähtenyt lonkalta!

 -Anna

Marjaniemen malliin

Paikka: Villa Marjaniemi / Ruissalo
Juhlan luonne: Häät
Sää: Mukavan viileä ja sitten taas satoi

Näihin häihin lähdin oikein hyvillä mielin, sillä ehdimme tapaamaan naimisiinmenijät pariin otteeseen ja tuntui, että tulossa on mukavat ja rennot häät muutamin yllätysnumeroin. Myös keikkapaikan sijainti lämmitti sydäntä, Ruissalolla toki aina erityinen paikka sydämessäni, mutta myös alle 20km yöllä kotiin on kiva. Mielenkiinnolla suuntasimme myös tutustumaan yli 150v vanhaan juhlapaikkaan.

Makee kämppä!

Kätevästi ajoitin saapumiseni paikalle niin, että kamat oli jo melkein kannettu sisään. Mielestäni olin ajoissa? Niin tai näin, johtojen virittelyssä ja asettautumisessa suhteellisen ahtaaseen koloon meni kuitenkin vielä hetki, joten en ihan peukaloitani jäänyt pyörittämään. Soundcheckissä ei mennyt kauaa, vanhan puutalon akustiikka oli lempeä meitä kohtaan ja vain pieniä säätöjä tehtiin. Sitten taas vaatteiden vaihtoon ja näyttämään ihmiseltä.

Ahasta mutta mahduttiin

Alkuun säestimme syömistä duona herkkisosastolla. Mekin pääsimme onneksi syömään ennen pitkää, sillä menu oli mahtavan hyvä ja erityiskiitos myöhemmin tarjotulle hääkakulle! Tositoimiin päästiin, kun tanssisetti aloitettiin häävalssilla. Se muuten ainakin itseä jännittää aina hiukan enemmän kuin muu soitto, onhan se jollain lailla illan tähtihetki. Siitä sitten jatkettiin pienin hengähdystauoin illan pimeyteen. Morsiuspari pitäytyi suunnitelmissa ja yllätti (ei tosin meitä, koska yhteisharjoituksia pidettiin Raision perukoilla) omin musaesityksin, mihin aina kyllä kannustan. Aivan tuo erityistä taikaa tunnelmaan, kun on jotain itse tehtyä mukana. Minut on tosin aivopesty jo pienestä pitäen siihen, että juhla kuin juhla, musaesityksiä on oltava. Olisi sitä voinut huonompiakin oppeja saada.

Takahuoneharjoituksia

Nyt jänskättää.

Ei ollut onneksi meno kuin J. Karjalaisen biisissä, vaan kaikki juhlijat olivat hyvin pitkälti hengissä ja tavalliseen tapaan iltaa kohden vähäinenkin kankeus katosi. Illan aikana tuli sydäntälämmittävää palautetta, eniten lämmitti kun itselle tärkeän biisin tulkinta oli saanut [suora lainaus] rakastumaan meihin. Enempää en kehu! Niin se vaan taas meni, että kaksi vinppaa settiä oli aikamoista menoa, porukka oli ihanasti mukana ja siitä innostuneena itsekin sai ison vaihteen päälle. Se on vuorovaikutusta se. Ja kiitosta vaan myös hyvien biisien hyville tekijöille, tietysti.

Jouduimme jälleen kerran kieltäytymään kutsuista jatkoille, sillä ainakin kahdella meistä soi nahkavekkari kukonlaulun aikaan ja lopuilla vaan alkaa ikä jo painaa. ;) Kamat kasaan ja unille! Ja taas oli pitsaa jääkaapissa odottamassa! Tuoreelle hääparille pikku elämänohje; kun pidät huolta, että siipalla on maha täynnä, käy kaikki paljon kauniimmin.

  * Anna *

 ****

muistaako kukaan
vai oliko tää kaikki unta vain
silloin Marjaniemessä

****

- J.Karjalainen

PS. Jos kellä on kuvia meidän keikoilta, saa lähettää mail@amaliatanssii.com. Kuvitus ontuu, kun ei ole yhtään kuvaa soitosta. Picture or didn't happen!

Tarmokasta menoa

Konsertin luonne: Syntymäpäivät
Paikka: Tarmon Talo, Turku
Sää: Lumimyrsky

Kolmekymppisjuhlia oli tarkoitus viihdyttää tänä iltana. Roudaus sujui kivasti ja pitkästä aikaa päästiin oikein lavalle soittamaan. Ennen aloitusta piti käydä vähän tankkaamassa ja lähdimme pois jaloista Bremerin antimia koittamaan.

Tällä kertaa oli Vellun vuoro syödä.

Se on vähän kaksipiippuinen juttu, että onko hyvä vai huono olla yleisöstä erillään esimerkiksi lavalla. Vaara saada mikrofoni hammaskalustoon on toki pienempi (Juhan vieressä soittaessa se riski on kyllä aina olemassa), mutta toisaalta yhteys yleisöön on jotenkin erilainen kuin "samalle tasolle" päästessä. Hyvää oli se, että tilaa riitti lavalla, vaikka teatteriteoksen lavasteet veivät osan lattiasta. Tulee vähän halloweenfiilikset noita roikkuvia harsoja ja ruosteisia levyjä katsellessa. Onneksi kuitenkin kauhukuvilta vältyttiin ja soitto kulki!

It's close to midnight and something evil's lurking in the dark...

Saimme tietää, että päivänsankari ja vaimonsa harrastivat karaokea, joten päätimme illan hämyssä päästää taas vieraat lavalle, mikä osoittautuikin suosituksi juhlijoiden keskuudessa. Se on kyllä ihan hauskaa katsoa, kun aluksi hiukan ujosteleva ihminen rentoutuu biisin edetessä ja lopussa ollaan jo valmiita vaikka jatkamaan settiä uudella vedolla.

No tällä kertaa oli!

Tavaroita sisäänkantaessa alkuillasta oli vielä lumeton maa, kun taas yön tunteina oli kiva kaivaa autoa kinoksesta. Tällä kertaa ei tullut taivaalta ihan niin suuria tiskirättejä kuin Suurtorilla viikkoa aiemmin, mutta kyllä siinä aina oma tekemisensä on loskan seassa rahdata painavia lootia. Selvittiin kummiskin ja kotiinkin päästiin. Sitten vaan seuraavaa kohti!